Jääkiekon tasojakojen historiaa ja perusteita

Tasojaot tehtiin periaatteessa siltä pohjalta, että tiedostamme jo lähtökohtaisesti, että emme koskaan voi saavuttaa tilannetta, jossa pystymme tarjoamaan jokaiselle optimoidun harrastuksen. Mutta pyrimme pitämään kiinni siitä, että eri jäillä pysyy myös vaihtelua vauhdin ja taidon mukaan.

Historia on seuraava:

Aikojen saatossa meidän “aamujäille” oli kerääntynyt porukka, joka pelasi ns. “B-vauhdilla”. Siis ei ole sattumaa, ketä siellä on aikoinaan alkanut käymään. Siellä on siis “B-miehiä” mutta, jotta pelistä tulisi pelattavaa, on mukana oltava myös tarpeeksi taitavia “A-miehiä”. Myös nuo A-miehet ovat valikoituneet sen mukaan kenelle se “B-vauhtinen” vuoro sopii. Noille miehille on annettu ns. GOLD-status sen vuoksi, että heiltä oletetaan, että he osaavat pelata juuri noilla jäillä ja siksi aamuvuorot on korvamerkattu “GOLD-vuoroiksi”. Kun aikaa kului, niin mukaan alkoi tulla yksittäisinä lisämiehinä kaiken sorttista viipottajaa. Kun havaittiin, että peli alkaa mennä perus B-miehille vähän turhan vauhdikkaaksi, ruvettiin hakemaan sellaisia jäävuoroja, joihin voisi vauhtikoneetkin mennä. Silloin kuvaan astui ensin yhteistyö Jyspan kanssa, kun otettiin se perjantai-illan vuoro ensin “puoliksi” tai siis periaatteella, että sinne voi mennä Sporttiukkoja täytemiehiksi, kun Jyspalaiset eivät itse saaneet tarpeeksi miehiä. Mutta eihän siinä kauan mennyt, kun asia kääntyi toisin päin eli Sporttiukkoja oli enempi kuin Jyspalaisia. Vähän samalla tavoin kävi sitten Tikkakoskella tiistaivuoron kanssa kun aloitettiin yhteistyö Vipan kanssa. Noista yhteistyöympyröistä mukaan tulleille on sitten annettu statuksia sen mukaan mitä kullekin voidaan tarjota. BRONZE stauus tarkoittaa siis sitä, että pelipaikka on joko “vauhtipelit iltavuoroilla” tai jos ko. kaveri ei välttämättä sinne halua mennä kykyjensä vuoksi mutta toisaalta, kun ei lisäoikeuksia voida aamuvuoroillekaan antaa, niin hän pääsee “aamun B-jäille, jos tilaa on”. SILVER miehillä on sitten pikkasen paremmat oikeudet myös aamujäille mutta hekään eivät kuitenkaan ohita GOLDIlaisia. Siis SILVER-mies pystyy seurajohdon mielestä pelaamaan hyvin myös illan vauhtijäillä tai hän on jonossa aamun jäille tilassa “jos mahtuu” niin kuin BRONZE-miehetkin. Lisäksi tasojaossa on harrastettu myös ikärasismia eli vanhemmat ovat saaneet helpommin paremman statuksen kuin nuoret, koska toiminnan periaate on tukea ikämiesliikuntaa. Ja, kun kaikkeen lisätään vielä mukaan aikajana eli se milloin kukakin on mukaan tullut ja millä tavoin mukana toiminut, niin niistä on kokonaisuutena syntynyt jonkinlainen subjektiivinen käsitys siitä, millaisia oikeuksia ko. henkilölle voidaan tarjota, että jokaiselle jäälle tulevilla on mahdollisuus saada se, mitä harrastukseltaan hakee. On ihan selvää, että jokaiselle ratkaisu ei ole optimaalinen ja mielipide-eroja on varmasti mutta demokratialla ja huutoäänestyksellä näitä asioita ei pysty hoitamaan vaan siihen tarvitaan lahjontaa, korruptiota ja viime kädessä diktatuuria ;-))

Edellä olevasta pääsemme myös siihen, että ko. staukset ovat aina suhteessa muihin pelaajiin, tarjolla oleviin jäävuoroihin, henkilön henkilökohtaiseen elämän tilanteeseen jne. Ne eivät ole pysyviä ja seurajohto pidättää oikeuden muuttaa niitä mielensä mukaan, milloin haluaa. Ja millä perusteilla itse haluaa. Ja pelaajat vain luottavat siihen, että seurajohto on oikeudenmukainen. Ko. status ei siis ole “saavutettu etu”, joka ei voisi muuttua vaan se kertoo tulevaisuudessa yhä enemmän siitä, miten osaa käyttäytyä muita kohtaan. Siis, jättää tilaa muille, kun on itse jo päässyt jäille ja miten käyttäytyy jäällä muita kohtaan (ottaa huomioon tasoerot ja sopeuttaa omaa peliään sen mukaisesti). Goldilaiset eivät ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan, mutta pääsääntöisesti heiltä odotetaan hyvää harkintakykyä ja pelisilmää noissa asioissa ja siksi he ovat ansainneet statuksensa männä vuosien näytöillä. Mutta statusta voidaan muuttaa ilman sen kummempia perusteluita suuntaan tai toiseen eikä siitä tarvitse kenenkään vetää hernettä nenään, vaan sillä vaan tasataan vuoroille pääsyä ja ohjataan pelaajan tason mukaan sellaisille vuoroille, joiden oletetaan olevan hänelle paremmin sopivia. Jokainen lienee ymmärtää senkin, että kaikille ei voi olla juuri hänen tasolleen sopivaa jääaikaa juuri sillä hetkellä kun hänelle sopii. Siis niin kuin on ollut, tulee aina olemaan tilanteita, että joku haluaisi ehdottomasti jollekin vuorolle, mutta jos vuoron muiden pelaajien ja ko. henkilön pelitapa tai -taso eivät kohtaa, niin silloin on parempi että sinne ei mene, koska silloin enemmistö saa kuitenkin sen mitä harrastukselta halutaan. Joka tapauksessa tarjolla tulee olemaan jokaiselle jotakin vaikka kaikille ei voidakaan tarjota kaikkea.